sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Maastoajoa Raahessa

Jaakko laitteli viestiä lauantai-iltana että huomenna olisi porukkalenkki Raahesa. No päätin jättää Ylivieskan reissun väliin ja menin Raaheen ajamaan. Kumminkin kävi niin ettei Jaakko sattuneista syistä päässyt ajamaan mutta onneksi Miikka urheiluajoilta oli sentään paikalla. Lähdettiin kahdestaan ajamaan.

Ajettiin Kaupunginmetsästä lähtevää luontopolkua pitkin. Polku oli paikoin aika haasteellinen ja välissä helppo. Reitti sisälsi monenlaista: hiekkatietä, soratietä, normaalia polkua, kivikkoista polkua, pitkospuita, suota ja ladunpohjaa. Suopätkä oli mieleenpainuvin. Miikka ajo edellä ja pysähtyi yhtäkkiä sanoen että pitkoset on veden alla ja näyttää olevan aika huonokuntoset sekä kehotti käyttämään oikeanpuoleista pitkosta. No Miikka meni edeltä ja kaikki meni hyvin. Sitten minä tulin ja toistaiseksi meni hyvin kunnes eturengas tippui pitkosten väliin ja painui runkoa myöten suohon. Siinä hetken naureskelin ja kiroilin ja vetäsin pyörän ylös. Oli se kaamea näky.

Jatkettiin matkaa. Välissä polku oli kasvanut hyvin umpeen heinästä, nokkosista, pajuista ja vadelmapensaista. Yhdessä kohtaa oli lato ja polku kiersi ladon oikealta puolelta heinikon kautta. Miikka meni edeltä ja en huomannut kun hän teki pienen kiertoliikkeen. Ajelin sokkona perässä aatellen ettei tässä mitään ole. Noh tottakai siinä oli pienen ojan pää. Keula edellä ajoin ojaan ja lensin tangon yli. Onneksi ei käynyt mitenkään.

Yhdessä kohtaa testasimme toistemme pyöriä. Miikan Kona tuntui aika kähyltä peliltä, olihan tuo paremminlla osilla ja tuplasti paremmalla haarukalla varustettu. Miikkahan pyöräsuunnistaa ja ajaa samat kisat kyseisellä pyörällä.

Lopuksi ajoimme Kiiluntieltä voimalinjojen alla Jokelaa kohti. Kävi niin löysimme Jokelasta tulevan hiihtoladun pohjan ja tulimme sitten Jokelaan. Siitä lähdimme kumpikin omiin suuntiin. Ajelin vajaat pari kilometriä kunnes vasemmalle päin lähti tie. Lähdin ajamaan kyseistä tietä pitkin. Välissä tie oli aika pehmeää liejua, välissä se meni peltojen reunalla ja synkässä metsässä. Sitten loppujen lopuksi päädyin erään tutun pihan läheisyyteen. Ajelin sieltä sitten tietä pitkin kotia.

Mukava maastotutustumisajo oli ja oli mukava nähdä vanhaa kaveria jota en ole nähnyt sitten yläasteen. Lenkkini kesti 3 tuntia 15 minuuttia ja matkaa kertyi 47 kilometriä. Kyllä huomasin kuinka huonossa kunnossa olenkaan.

ps. lisätäämpä edelliseen tekstiin kuva projektipyörästä.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Projekti polkaistu käynttin

Taisi olla keskiviikko tai torstai kun talutin pyörän halliin ja aloin purkamaan sitä. Parina iltana purin sitä ja aikaa kulu yhteensä 1,5 tuntia. Nyt olen suunnitellut mitä siihen ostan ja hieman maalaustakin olen miettinyt. Käsin hioessa kerkeää miettimään monenlaista ;).

Tällä hetkellä ostoslistalla on:
*eturissa
*ketju
*takavanne kokonaisuutena
*gripit
*jokunen hassu heijastin
*kaarilukko
*v-jarrun länget, palat, vaijeri ja kahva eteen

Jotta pyörän menettäminen varkaustapauksessa ei harmittaisi niin paljoa, kunnostan tämän halvalla. En osta mitään Shimanoa tai muutakaan tunnettua merkkiä, vaan pyritään pysymään halvoissa pilateeman ja Kärkkäisen osissa.



edit: lisätty kuva.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

SM-viestit ja palu arkeen

Viikko 26 oli todella kiireinen. Joka päivä menin töiden jälkeen kentälle rakentaa kamerajärjestelmää ja olin iltaisin sen 3-4 tuntia kentällä. Lisäksi kotona tein kisoihin liittyviä valmisteluja ja tutkin eri pikku juttuja. Tämän takia viime viikolla en kerennyt edes pyörääni nähdä, saatika lenkkareita.

SM-viestit olivat hieno kokemus, varsinkin järjestäjänä on etuoikeuksia joita on kiva käyttää. Parasta on se että pääsee kentälle kuvaamaan, kukaan ei kysele kuka olet. Lisäksi on niin mukava kun voi pompottaa muita. Jotkut nimeltä mainitsemattoman pääkaupunkiseudun suurseuran urheilijat tahtoivat karata katsomosta kentälle jakamaan ruusuja seuransa mitalisteille. Niille oli mukava sanoa "Stop, pääsy kielletty".

Työpäivät viikonloppuna venyivät pitkiksi, lauantaina olin aamulla ennen 8:aa kentällä ja lähdin klo 20 illalla. Kotona siirsin kuvat koneelle, muokkasin ja siirsin picasaan. Kuvat olivat klo 00 siirrettynä. Sunnuntaina olin taas ennen klo 8:aa aamulla kentällä ja poistuin vasta 21.

Makesti nukutun yön jälkeen oli aika raskasta olla päivä töissä. Töiden jälkeen menin kentälle vielä purkamaan kaapeleita. Ajelin kotia ja illalla laitoin pyörän auton perään ja ajelin Raaheen hakemaan siskot ja poljin takaisin. Matkaa kertyi 14,7km ja aikaa kului 37 min. Ihan kohtuu hyvä totutteluajo kun oikeasta liikunnasta on aikaa. Jouduin säätämään vaihteita noin 10 min ajon jälkeen.

Vielä viesteistä: viralliset kisasivut tässä, kuva-albumi tässä ja Youtube-videot tässä.
Ja vielä omat tunteeni: Edellisistä sm-kisoistani on jo melkein 2 vuotta. Tämä kahden päivän kova ja hektinen meno muistutti kymmenottelua suoritukseltaan: koko päivä pitää olla skarppina ja tekemisissä samojen ihmisten kanssa. Kisojen loputtua tuntui kuin joutuisin eroamaan perheestä ja emme näkisi enään koskaan. Tietotekniikkatiimin johtaja Anteron käteltyä kurkkuuni takertui palanen ja roskaa tuli silmiin hänen suurista kiitoksen sanoista. Kisojen jälkeen oli todella upea fiilis ja haikea fiilis koska tätä ei vähään aikaan enää koe.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Kiirettä pitää

Tämä olisi pitänyt jo eilen laittaa mutta väsymyksen määrä oli niin valtava.

Oli suunnitelmissa aloittaa Nopsan kunnostaminen. Siinä vaan kävi nyt niin että tämä viikko on ollut hirveän kiireellinen johtuen täällä Raahessa järjestettävistä viestijuoksun SM-kisoista. Koko viikko on kaikki illat mennyt kentällä rakentaen lähiverkkoa ja testaten laitteita. Nyt viikonloppuna on ne kisat ja ensi viikon alussa puretaan kaikki pois.

Kiire on vienyt ajan kaikelta liikkumiselta. Onneksi työssä ei tarvitse koko aikaa istua, muuten olisin vetelä lötkö. Ensi viikolla pitäisi aloittaa kova treenaaminen, vaikkakin se on myöhäistä ajatellen tämän kesän kisoja. Näyttää tää mun touhu nyt aika loppuunajetulta, ei ole motivaatiota treenata niin hullusti kuin joskus ammattikouluaikoina jolloin vedin parhaana päivänä 3 treeniä ja parhaalla viikollakin yli 13 treeniä.

Koitanpa ensi viikolla laitella kuvia sm-viesteistä. Ja voisin laittaa kuvan Nopsasta ennen käsittelyä.