tiistai 27. lokakuuta 2009

1000 km ja liinat kii

Ulkona +8 lämmintä ja sumuinen vesisade jossa tihkuttaa jonkin verran vettä. Katselin sääennustetta ja tuumasin että tämä on viikon viimenin "lämmin" päivä koska loppuviikko sunnuntaihin asti olisi nollan tietämillä. Kun vielä pääsin koulustakin jo ennen 13:sta niin oli hyvin aikaa lähteä ajamaan.

En oikein keksinyt missä voisin ajaa 40km jotta saisin Meridalla 1000 km rikki tälle vuodelle. Pyörin tässä kaupungin lähettyvillä 6km säteellä keskustasta. Kun olin ajanut 20km tuntui että taidan oikasta kämpille mutta hetken päästä aloin nauttimaan sateessa ajosta. Ihme.

Hirveästi tekevät tietöitä nyt. Lenkin aikana taisin 4 kertaa osua tietyömaalle. Pisin huono tienpätkä taisi olla jotain 1,5km paikkeilla. Ikävä kun vettä sataa ja tiestä irtoaa hiekkaa. Tämän lenkin jälkeen pitäisi pyörä pestä mutta taidan odottaa hetken ja sitten purkaa tuon ja pestä voimansiirto perusteellisesti. Jos ostaisi trainerin jotta voisi talvella polkea sisällä.

Normaalista lenkistä poikkeavia juttuja oli neljä: orava, henkilöauto, tolppa ja liukkaat lehdet. Orava siksi etten niitä normaalisti lenkeillä näe. Tämä orava tuli jostain puskista, juoksi edestäni katukivetyksen päälle ja juoksi muutaman metrin matkan noin metrin edelläni. Sitten yhtäkkiä se pääättikin mennä sen pyörätien yli jota ajoin ja olin lähellä ajaa kurren yli. Käytös muistuttaa aika paljon ihmesten kävelyä pyöräteillä.

Sitten henkilöauto. Ajoin isomman tien vieressä menevää pyörätietä pitkin. Olin tulossa risteykseen johon tuli katu oikealta. Sieltä tuli auto. Kärkikolmio oli sijoitettu niin että autoilijan kuuluisi väistää autoja sekä kevyttä liikennettä. No miten kävi? Se auto tuli vauhdilla ja ajattelin että hidastan jotten jää alle. Sitten se autokin jarrutti ja katsoin kuskia joka katsoi minua. Ajattelin että voisin ajaa ja olin jo toisen kaistan kohalla suojatiellä kun tämä painoi kaasua ja ajoi edestäni. Olisihan kuskille voinut näyttää opastemerkkejä mutta en sitten enää nähnyt tarpeelliseksi näytellä perään niitä.

Tolppa. Ajelin mäkeä alas ja katsoin sivulle ja kun katsoin taas eteeni huomasin siihen ilmestyneen 10cm halkaisijaltaan ja 1,5m korkean tolpan. Ja tolppa oli musta eikä siinä ollut mitään varoitusnauhoja tai heijastimia. Ihmetyttää vain että miten semmoinen tolppa oli n. 70cm päässä pyörätien oikeasta reunasta, eli aika keskellä. Ajattelin pysähtyä ottamaan siitä kuvan ja ilmoittavani siitä kaupungille mutta en viitsinyt kaivaa puhelinta taskusta ja kastella sitä sateessa.

Liukkaat lehdet ovat näköjään vaarallisia. Yhdessä alamäessä tunsin kuinka oli jo perä lähteä alta. Onneksi ei kumminkaan lähtenyt kun alkaa noita kopittamisia olemaan jo ihan tarpeeksi tälle kesälle. Ja ihmetyttää se että ne lehdet voidaan haravoida/puhaltaa/lapioida pois nurmikoilta ja parkkipaikoilta. Mutta ei millään kevyen liikenteenväyliltä. Naurettavaa touhua. Yhdessä paikassa oli kerätty pyörätielle lehtikasoja keskellä tietä. Tämäkin on joidenkin ruudinkeksijöiden hieno teko.

Tästä eteenpäin varmaan ajelen ulkona Trekillä ja koitan jostakin ostaa trainerin. Lisäksi pitäisi alkaa miettimään yhtä projektia, laskea hieman kustannusarviota ja kartoittaa tarvikkeet. Lisäksi pitäis tehdä jo mainitsemani Meridan täyspuhdistus. Ja sitä varten sijoitella asunnossa huonekalut eri järjestykseen jotta saisin touhuamistilaa.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Lupauksien lunastamista

Ilmeisesti on unohtunut laittaa siitä projekti-Nopsasta kuva. Kumma kyllä mulla on hämärä muistikuva että oisin joskus laittanut tänne. Mutta jos en niin linkitetään se vielä uudestaan:

torstai 15. lokakuuta 2009

OTB ja loma

Torstai-aamuna heräin jo puoli 8 vaikka koulu alkoi vasta klo 12.15. Ulkona oli mukava ilma ja pari astetta pakkasta joten ajattelin lähtä ajamaan maastoon. Ajattelin käydä Tapanilassa ajelemassa uusia polkuja. Ei tuu monestikkaan lähdettyä kovinkaan kauas ja nyt aamulla oli aikaa niin mikä ettei. Hieman ajelin helppoja polkuja aluksi että tottuu menoon.

Huomasin jossakin kohti yhen isomman tien toisella puolella ollessani yhden komian kivisen polun alamäkeen. Ajattelin että ajalen tuon alas. Arvion kumminkin sen hieman väärin, en tiedä johtuiko laseista. Katoin että tämä on suht jyrkkä mäki vaikka se olikin tosi jyrkkä. Lähin ajamaan sitä alas ja taas piru hyppi olkapäälläni sanoen:" Älä jarruttele, se on nynnyjen hommaa." Suojelusenkeli nukkui vielä tuossa vaiheessa joten ei muutaku vapaalla alas.

Hieman ennen puolta väliä vauhti oli varmaan jo lähempänä 40, ainakin siltä tuntui. Jostakin ohjausvirheestä suostuin suoralla polulla polun viereen ja vastassa oli mänty, n.2cm halkaisijaltaan ja 70 cm pitkä. Ajoin siihen mäntyyn pahki ja sitten miestä vietiin.

Olin jotenkin ilmassa selälläni kun pidin vielä pyörästäni kiinni. Hieman ennenkun osuin maahan niin päästin irti ja pyörä lähti omille teilleen. Tömähin itse maahan ja pyörin villisti monta kierrosta. Sitten vauhti loppui ja aloin kasailee luitani. Otin ajolasit vierestäni. Hyvin pilateeman lasit kestivät tuommoisen. Tarkistin että onko puhelin kunnossa kun se oli hiihtovyössä joka oli selän puolella. Ilmeisesti vesipullo pelasti puhelimen.

Pyörälle ei käynyt juuri mitenkään, ainakin totesin niin pikatutkimuksessa. Kämpillä kahtelin että oli muutama naarmu tullut. Ajelin siinä vähän matkaa ja huomasin miten on pää ja kylki kipeenä. Otin kypärän pois päästä ja huomasin että kypärään oli tullut melko syvä kolo siihen kohti mistä pää oli kipeä. Ilmeisesti kypärä pelasti mut joltain pahemmlta. Pahimmassa tapauksessa kuolemalta. Kylkeä en viitsinyt metsässä katsoa vaan päätin vilkaista sitä kotona.

Kävin vielä ajamassa jonku verran. Ei enää uskaltanut ajelle kovinkaan kauas eikä kovinkaa kovaa. Ihan vain itseä säästellen. Ja pelkäsinkin että jos tässä kävi jotain vakavempaa. Ajelin kämpille ja katsoin kylkeä. Huomasin että oli selän puolelle tullut aika paha jälki. Samoten oikeaa etureittä ja nilkkaa vähän kolotti, kuten myös vasenta olkapäätä. Pitää joku päivä lisätä kuvat kypärästä ja kyljestä.

Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja menin kouluun. Ei ollut oikeen kiva opiskella kun oli pää kipeä ja väsytti. Kotiin päästyäni vetäsin yhden burana 400:sen ja olo parani hetkessä paljon. Niin paljon että kykenin illalla pelaamaan sählyä.

Huomenna perjantaina viimene koulupäivä ja sitten alkaa viikon syysloma. Voin ottaa rennosti, toivottavasti.
Kypärään tuli reikä. Taitaa mennä vaihtoon tuo.


Kyljykseenkin tuli ruhjeita. Onneksi ei mennyt luita poikki.

torstai 1. lokakuuta 2009

Sakkopäivä monelle

Kun eteläisessä Suomessa ja Oulussa poliisi on sakoittanut monia autoilijoita, ei pyöräilijätkään ole jääneet ilman. Oulussa poliisit sakottivat yli sata pyöräilijaa kun ajoivat keskusta-alueella jalkakäytävällä. Asiasta kyllä sakottavat.

Tässä muutamat linkit: Iltalehden versio ja Iltasanomien versio.