Lahden perusmatka 2016

Töissä sattunut tussahdus 9.7 vei parilta seuraavalta viikolta treenitunnit aika tehokkaasti. Kroppa oli niin stressaantunut ja väsynyt, että koin järkevämmäksi lepäillä ilman huolia, Lahden perusmatkaan on vielä lähes kuukausi. Kuukausi kuitenkin kuluu melko nopeasti...

Heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna havanhduin, että jotain pitää jo alkaa tekemään. Siispä piti alkaa treenaamaankin. Tein heinäkuun viimeisellä viikolla pari kovaa treeniä ja yksi lepopäivä. Tätä kolme kertaa. Lauantaina tein viimeisen "kovan" treenin uimalla Kymijärvessä. Järvi olikin tosi kiva uida ja uiskentelin reilun kilometrin verran vetoja lättäreillä ja ilman, sitten kelluskelin rentoutuen ja taas uin. Se oli kesän nautinnollisin uintireissu siihen saakka.

Perusmatkaa edeltävällä viikolla kävin tiistaina hieronnassa ja juoksin kevyitä lenkkejä ja kävin yhden kevyen pyörälenkin. Sitten sitä oltiinkin perjantaina niin valmis kuin voidaan olla lauantain kisaan.

Lauantai-aamu oli yllättäen taas sateinen ja kohtalaisen viileä. Ääh, ihan niinkuin vuonna 2015. Kisapaikalle saavuttuani ja osallistumisen varmistuksen jälkeen sitä alkoikin kummasti lämpiämään ja oli pakko jättää pitkä paita pois takin alta. Pyörin ja hyörin hyvin malttamattomana lähtöpaikan lähimaastossa, kunnes tuli aika vetää märkkäri päälle ja siirtyä kisainfoon.

Uinnissa hain paikkani keskikastin paikeilta, vaikka livenä musta tuntui, että olen ihan keulilla. Lähdön tapahduttua kauhoin kovaa kyytiä ja vaikka porukkaa meni ohi, tunsin, että lähtöpaikkani oli hyvä. Kanssauimaritkin olivat kohtalaisen kohteliaita, eivätkä uineet yli/ali.

Ensimmäiselle poijulle uinti sujui hyvin, mutta poijun jälkeen tapahtui jotain, koska edessä ollut porukka vetäisi yhtäkkiä eroa muhun. Taas mä uin yksin. Puolivälissä takasuoraa kolmen hengen porukka ui ohi ja yritin peesaille, mutta he uivat semmoista siksakkia, etten nähnyt mielekkääksi opetella peesausta heidän kanssa. Matka toiselle poijulle tuntui ikuisuudelta.

Lopulta se poiju tuli vastaan ja käännyin loppusuoralle. Joku nainen tuli melkoisen kovaa ja yritin käydä kisaa hänen kanssaan. Huomasin, että mun "kova" uintivauhti pysyy yllä sykäyksittäin noin kymmenen vetoa, jonka jälkeen taas himmaa. Lopulta sekin nainen karkasi ja taas tultiin yksin rantaan.

Vaihto meni ihan kohtalaisesti. Lisäpaidan laitoin päälle, koska pelkäsin kylmyyttä, mutta eihän sitä ollutkaan. Pari geeliä täytyi kuitenkin rahdata jossain mukana, niin paidan tasku oli siihen hyvä. Vaihtopaikalta poistuttaessa Niemenkadulla oli ikävästi risteyksessä pakettiauto ihmettelemässä eikä liikenteenohjaajat osanneet ajattaa sitä minnekkään.

Pyörä tuntui aluksi vaikealta. Aivan kuin en olisi ajanut aikoihin, mitä en kyllä ollutkaan. Vääksyntiellä ensimmäiset mäetkin tulivat liian aikaisin, eikä jalat olleet vielä auki. Pikkuhiljaa tuntuma jaloissa alkoi parantumaan ja tunsin mäissä taas olevan oma itseni.

Liikennettä Vääksyntiellä oli taas varsin runsaasti ja ohituksiin joutui kyllä katsomaan taakseen ja näyttämään merkkiä sivulle. Muuten tyynessä ajettu pyöräosuus alkoi tuntumaan hyvältä kääntöpaikalle tultaessa. Paluumatkalla joku taisi peesailla mua pidemmän matkaa ja pari kertaa kohdallani vihellettiin pilliin. Vääksyntien iso mäki nousi kohtalaisen kevyesti ja ohitin yhden kilpailijan siinä. Mäen päällä olikin kannustajat kuvaamassa.

Vaihtoon tultaessa muistelin, että ennen suojatietä piti nousta pois. No minä nousin ja toimitsijat vaan sanoivat että aja pidemmälle. Juoksin sen 10m suojatieltä vaihtoalueelle ja vaihdoin nopeasti kengät ja heitin roskat pois. Vinkki järjestäjille: vaihtopaikalta poistuttaessa voisi olla roskapönttö, johon heittää mukana olevia roskia.

Juoksu tuntui kauhealta. Oikea pakara oli mystisessä jumissa eikä oikein koko oikea jalka muutenkaan toiminut. Ihmettelin tätä, kun ei näin ole koskaan ennen tapahtunut. Muutenkin ensimmäiset pari kilometriä oli aika kovaa ja hirveää juoksua. Kolmas-neljäs kilometri meni sykkeiden puolesta hyvin ja vauhti pysyi siinä 4:46min/km. Kääntöpaikan jälkeen mietin vaan, että juna on kotiinpäin.

1,5km ennen maalia sain kiinni yhden miehen ja koitin yllyttää kirimään edellämenevä nainen kiinni. Tämä mies ei kuitenkaan lähtenyt mukaan, joten kirin itsekseni naisen kiinni. Nainen kysyi että onko pitkästi maaliin, johon vastasin 900m ja ohitin hänet. Maalissa sain kuulla hänen olleen naisten sarjan voittaja.

Kisasta jäi ihan hyvä fiilis, koska aika parani juoksua lukuunottamatta kaikilla osa-alueilla. Erityisesti pyörän aikaan olen varsin tyytyväinen. Uintikin oli minulle hyvää tasoa, paransin monta minuuttia viime vuotista aikaa. Järvi oli ihan mahtava, näkyvyyttä oli monta metriä ja pinta oli tyyni. Juoksussa sensijaan sain viime vuonna todella hyvää kiriapua, tänä vuonna vaan tuijotin kahta edessä menevää selkää ja lopussa ohitin heidät. Sijoitukseen 18/85 myös olen tyytyväinen, vaikkei sillä merkitystä ole.

Kesän 2016 triathlonit ja muutkin tapahtumat olivat sitten siinä. Ensi vuodeksi nostetaan tavoitetasoa osallistumalla täydelle matkalla. Paikkaa en ole vielä päättänyt. Treenimäärä täytyy yrittää läpi vuoden tasaisempana niin, ettei tulisi viikon taukoja. Terveyden puolella ei mitään erikoista, olen ollut koko kesän tähän saakka terveenä. Ainoa ero kesien 2015 ja 2016 näyttää olevan se, että tänä kesänä olen polkenut vähemmän kuin viime vuonna.

Voimarinteen puolimatka

Viime postauksessa mainittu lauantain 5km juoksulenkki typistyi 2km:n verkaksi kaikennäköisten kiireiden vuoksi, mm mansikanpoiminnan. Lauantai oli muutenkin stressaava päivä, koska puolimatka oli jo seuraavan päivänä. Viikon ajan psyykkasin itseäni ajatellen, ettei se puolikas ole paha rasti. Lauantaina alkoi jo olemaan psyykkausväsymystä. Sitä vaan yksinkertaisesti meinasi lakata ajattelemasta asiaa positiivisesti.

Tein itselleni perjantaina tankkaussuunnitelman pyöräosuudelle. Kerrankin kokeilin valmistajan ohjetta ja söin geelin 20 minuutin välein. Laskin tuon 30km/h:n keskarilla.

Sunnuntai-aamu

Kello herätti 5:20 ja kuudelta oli tarkoitus päästä lähtemään. Ensin meinasin puolta seitsemään, mutta hermoiluni takia päätin ottaa aamuun ylimääräisen puolituntisen. Kamat autoon ja liikkeelle. Keli oli mukava Tampereen motarille saakka, jossa hetkittäin vettä tuli ihan älyttömästi. Koko ajomatkan satoi vettä, joka vähän vei mieltä matalaksi.

Perillä ihmettelin kisapaikkaa. Tämmöinen pieni kylä, jossa on vastaanottokeskus/innovaatiokeskus Voimarinne. Tieltä noustiin kohtalainen mäki innovaatiokeskuksen parkkipaikalle, joka toimi vaihtopaikkana. Kävin varmistamassa osanottoni puoli yhdeksän aikoihin, sitten vein kamat omalle vaihtopaikalle. Omasta mielestä sain kohtalaisen hyvän paikan.

Vaihtopaikan asettelun jälkeen tutkin aluetta ja minne mikäkin reitti lähtee. Siirtymä uinnista vaihtoon olikin melko mielenkiintoinen: jyrkkä rinne, portaat, jyrkkää purunrataa, sepeliä. Rinne oli tosiaan sen verran jyrkkä, että voimaa se kysyi. Pyöräosuuden kääntöpaikkakin alkoi hiljalleen hahmottumaan, kun turha liikenne väheni. Juoksu lähti metsään ja ne ensimmäiset 40m näytti ihan hyvältä purunradalta.

Vasemmalla Sampsa, joka ui päivän nopeimman uintiajan, sitten Vesa, sitten päivän synttärisankari Teemu ja Arto, jota en tunne, mutta kuulemma pitkän linjan harrastaja.

Viimeinen vilkaisu, nähdään reilun 5h:n päästä!

Uinti

Uintivesi oli varmaan lämpimintä, jossa olen uinut Suomessa: peräti 22 astetta järjestäjien mukaan. Ja kellokin näytti samaa, kai sitä pitää uskoa. Tein parin sadan metrin uintiverkan ja siirryin lähtöpaikalle hengailemaan. Otettiin muutamat kuvat tuttujen kanssa ja sitten alkoi keskittyminen tulevaan koitokseen. Vielä viimeinen vilkaisu olan yli emäntään ja palataan vajaan kuuden tunnin päästä asiaan.

Uinnin alku oli taas melkoista myllerrystä, mutta pääsin nopeasti omaan rytmiin. Hyvästä uintifiiliksestä huolimatta porukkaa meni ohi. Pääsin peesiin hetkeksi, mutta sitten edellämenijä lähti ihan väärään suuntaan ja katsoin fiksummaksi ottaa oma reitti. Lähtöpaikkaa kohti uidessa huomasin, että uintivauhtini on pahimmoilleen hidas. Edellä menee paljon nopeita, joiden peesissä voisi olla ja takana tulee sitten todella hitaita uimareita.

Eka kierros meni tasaisen mukavasti uidessa, väliaika taisi olla 18 minuutin paikkeilla kun käytiin maissa kääntymässä. Olin yllättänyt, koska ennakoin, että aika olisi lähempänä 20 minuuttia. Ilmeisesti edeltävänä tiistaina hoidettu käsihieronta ja pois napsautettu lukko auttoi asiaa.

Toisen kierroksen ekalla puolikkaalla keskittyminen alkoi herpaantumaan. Puolivälissä kierrosta sain ajatukset kuitenkin kasattua ja viimeiseltä poijulta yritin kiristää vauhtia kohti maita. Tuntuikin, että olisin saanut vähän kiristettyä, kädet ainakin olivat hapoilla.

Maihinnousupaikasta alkoi nousu kohti vaihtopaikkaa, joka ei onneksi ollut ruuhkanen, sillä reitillä oli yhdet portaat. Kävelin portaiden yläpäähän saakka, josta sitten juoskin loppumatkan vaihtoon. Vaihto sujui hyvin, enkä jäänyt miettimään mitä ottaisin mukaan ja mitä en. Kaikki oli etukäteen suunniteltu. Kenkiä laittaessa mun piti neuvoa emäntää, miten toimia kun kamera sanoi, ettei objektiiviä tunnistettu. Onneksi joku yleisöstä kävi vielä auttamassa häntä.

Pyörä

Vaihtopaikalta alkoi jyrkkä mäki, käännös vasempaan ja ajettiin puolisen kilometriä kyläraittia. Taas käännös vasempaan, sitten muutama kilometri, käännös oikeaan ja loppumatka suoraan ajaen yhden liikenneympyränkin kautta suoraan. Tylsää. Suurin osa matkasta oli 80-rajoituksella olevaa tietä, eli tasaista ja suoraa. Mäkeä kylläkin oli ihan kiitettävästi.

Tavoitteena oli ajaa pyörä 33-34km/h:n keskarilla. Sivutuuli vähän häiritsi aeroasennossa ajoa. Tankkauksesta pidin kiinni ja homma tuntui hyvältä. Muutamia henkilöitä ohittelen ensimmäisellä kierroksella. Yhdessä alamäessä laitoin kaikista suurimman vaihteen silmään ja keräsin vauhtia koska vastassa oli iso ylämäki. Vajaa puolimatkassa isoa mäkeä pykälsin isolta eturattaalta pienelle ja se meni yli. Sain onneksi vaihtajalla ja sopivalla pyöräytyksellä ketjun paikalleen vauhdista eikä kaikki vauhti ollut aivan kuollut.

Kääntöpaikalta paluumatkakin sujui varsin hyvin, kunnes ensimmäinen vastaanlentänyt ampiainen pisti käteen. Pari kilometriä kättä kirveli, sitten kipu haihtui ja polkeminen jatkui. Ison mäen päällä vetäisin nopeasti geelin ja vaihdon etuvaihdetta isommalle, kunnes ketju tipahti taas, tällä kertää polkimen puolelle. Näin on käynyt kerran aiemminkin, ja sain sen nytkin vauhdista paikalleen.

Voimarinteen päässä kääntöpaikalle tulo tuntui hyvältä, mutta sieltä lähteminen pahalta, koska edessä oli toinen 45km pitkä lenkki. Täytin pulloni ja heitin tyhjän pullon emännälle. Yleisöä oli mukavasti kannustamassa kääntöpaikalla.

Tämä toinen kierros oli edellistä tylsempi. Odotin vain sen loppumista ja vaihtoa juoksuun. Vedin viimeisen geelin 13km ennen maalia ja vesikin loppui sopivasti. Olisi pitänyt ottaa järjestäjiltä yksi pullo viimeisessä huollossa, vaan minkäs teet. Ensi kerralla sitten.

Toinen vaihto sujui nopeasti, kengät suorastaan sujahtivat jalkaan ja juoksu tuntui hyvältä.

Juoksu

Vaihtopaikalta katsoen reitin alku näytti hyvältä, mutta pian huoltopaikan jälkeen reitti muuttui upottavaksi purunradaksi. Huollosta nappasin vettä pahimpaan janoon ja kirosin, kun niin paljon meni ohi suun. Aurinkokin alkoi pilkahtelemaan, jopa lämmittävästi, vaikkei ennuste niin lupaillut. Juoksureitti oli enimmäkseen maastoa: ekat 300m purunrataa, sitten asfalttia 300m, soratietä 150m ja maastotietä loppumatka 3,5km saakka. Tie meni jonkin pihapiirin läpi, sitten junaradan ali ja loppumatka junaradan varressa kulkevaa huoltotietä pitkin. Toinen huolto oli 2,5km kohdalla.

Eka kilometri sujui hyvin, sitten selkä alkoi jumia. 4km:n kohdalla jumi lakkasi ja pystyin taas juoksemaan normaalisti. Ensimmäinen kierros sujui ihan hyvin, jokainen kilometri oli alle 6min/km eli tavoitevauhdissa oltiin. Toisella kierroksella alkoi jo matka vähän tuntumaan, muttei pahasti. Olin yllättynyt, kuinka hyvältä juoksu tuntui. Kierroksen toisella huoltopaikalla aloin käyttämään kosteuttavia sieniä ja kastelin päätäni, kasvojani ja loput vedet puristin päälleni. Onneksi järjestäjä käytti pahvimukeja, jotka pystyy puristamaan littaan, jolloin mukista saa juotua kaiken vauhdissa. Tämä oli mun yks parhaimpia oivalluksia.

Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä juoksu alkoi tuntumaan reiden ulkosyrjissä ja nivusissa sekä kyljissä, jälkikäteen hieroja sanoi noiden oireiden liittyvän toisiinsa. Kierroksen ekasta huollosta nappasin suolakurkkua emännän määräyksestä. Coctail-kurkut kai nyt voi laskea jollakin tapaa suolakurkuiksi, mutta siinä vaiheessa olisi maistunut oikeat suolakurkut. Oli mukava ajatella, että enää reilu 40min tätä on jäljellä.

Buffet

Kierros sujui pakottaen pysymään tavoitevauhdissa. Paluumatkan huoltopisteellä katsoin kelloa: 18minuuttia aikaa. Pari kilometriä ennen maalia katoin uudestaan ja vartti jäljellä. Ajattelin että enää Leksan lenkin verran jäljellä, kyllä tästä selvitään. Viimeisen kilometrin kohdalla alkoi onnistumisesta silmät kostumaan. Mä olin pelännyt tätä, odottanut tätä, treenannut tähän, psyykannut tähän ja uskonut itseeni.

Vielä viimeiset sadat metrit ja viimeinen nousu meni taistellessa voittajafiiliksen kanssa. Olin antanut kaiken, mitä irti sain eikä tämä edes tuntunut pahalta. Siitä huolimatta maalin näkeminen melkein itketti. Puolimara meni aikaan 1:55, johon olen tyytyväinen, koska ennätykseni on 1:45 eikä silloin tarvinnut verrytellä reilu kolme tuntia. Tavoiteajassa pääsin maaliin, kroppa toimi eikä ilmennyt mitään ongelmia kropassa. Mä niin pystyn vetää täydenkin matkan. Tuplausnappia pitää painaa syksyllä ja päättää missä sen tekisi.

Megairvistys

2min myöhemmin: tuplataanko?

Loppusanat

Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka jaksoin uida ja melko hyvin ajatus pysyi kasassa uinnin aikana. Sitä helposti alkaa miettimään kaikkea muuta, kun näkee suurimman osan ajasta vaan mustaa/ruskeaa vettä.

Pyöräilessä meni vettä 1,5l ja geelejä 8kpl. 9 kpl olin varannut mukaan, mutta yksi meni huolimattomuusveroina harakoille. Yksi geeli per 20 min tuntui toimivan tässä kelissä. Tämä antoi hyvää kokemusta tulevaa ajatellen.

Juoksussa ehkä näkyy eniten se turha paino, mitä kuljetan mukana kropassa. Painoa on pakko saada ensi talvena pudotettua täyttä matkaa ajatellen.

Sijoitus oli aika hyvä, 39/89. Ei tuolla ajalla vielä leuhkimaan pääse, mut onpahan takana suoritus, jota ei nyt suurin osa kansasta koskaan tee.

Palautuminen

En ollut ottanut toisia lenkkareita mukaan ja jalassa oleet alkoivat jo tuntumaan niin pahalta, että päätin tyytyä kävelyverryttelyyn. Kävelin kamojeni kanssa autolle, vaihdoin piraatti-crocsit jalkaan ja kävelin katsomaan palkintojenjaon sekä suihkuun.

Maanantaina kävelin vain mitä oli pakko: kotoa autolle, ja autolta töhiin, sama takaisinpäin. Tiistaina oli kevyt hieronta käsiin ja jalkoihin ja kävin hierojalla kävellen. Keskiviikkona jaloissa on pientä lihaskipua, mutta kovasti paranemaan päin, torstaina voinee jo käydä lenkillä.

Sipoonranta Huub Triathlon: Kompakti kaupunkitriathlon

Sipoonrannan Huub triathlon oli pieni, uusi kilpailu tänä kesänä. Päätin osallistua kokeilumielessä ja treenimielessä, sillä viikon päästä on puolimatka. Juhannusaatto ja kilpailu kivasti päiväsaikaan tuntuivat hyvältä idealta.

Tapahtumapaikka oli Sipoonranta, jossa on melontakeskusta, SUP-lautojen vuokrausta ja uusia kerros- sekä omakotitaloja. Seutu tuntui rauhalliselta, vaikka Uudelle Porvoontielle oli merestä matkaa n. 300m. Kisareitit oli rakennettu varsin mukaviksi: uinti puhtaanoloisessa merivedessä pienvenesatamassa, pyöräily hiljaisella ja mäkisellä Immersbyntiellä ja juoksuosuus asuinalueella kilometrin lenkkinä.

Päivän ilma tuntui sopivalta ja kotona päätin, että mennään ihan minimivarustuksella. Autoon kyllä otin kamaa mukaan, mutta itse vaihtopaikalle vein itselle minimaalisen määrän kamaa ja kaikkia tuli käytettyä. Kotoa lähtiessä sanoin emännälle, että kiva, kun kerrankin triathlonkisoissa on hyvä ja aurinkoinen keli.

Kisapaikalla olikin jo täys tohina päällä kun sinne saavuttiin. Nopea osanoton varmistus, sitten maihinnousupaikan katsastaminen, reittisuunnitelma vaihtopaikalle ja hyvän paikan varaaminen. Olisi pitänyt heti viedä kamat vaihtopaikalle, kun kerta mietin 10 minuuttia niiden viemistä niin kaikki hyvät paikat olikin jo viety. Ja kaikenlisäksi alkoi satamaan vettä.

Kisainfon ja lyhyen uintiverkan jälkeen taistelin taas uimalasien kanssa. Lähtöpaikan valitsin taas kerran huonosti ja katselin kun edessäni oli muutama henkilö enkä ajatellut katsoa taakseni montako siellä on. Tietysti lähes koko osallistujajoukko oli edessäni.

Uinti oli siitä mukava, että se oli meressä ja maistui erilaiselle. Mutta muuten uintiosuus oli melko tasapaksua, heti alusta lähtien tunsin, ettei kädet toimi. Ja pidemmällä huomasin, että tekniikka on taas rikki. Ilmeisesti Kuusijärvellä oli kauhea näyttämisen halu itselle, että näin se kulkee kun on talven uinut ja nyt Sipoonrannassa mentiin pintakaasulla.

Vedestä nousin sateeseen, eikä fiilis uinnin jälkeen ollut oikeen hyvä, lievä pettymys oli päällä. Vaihto sujui mallikkaasti, ainoastaan kellon kiinnittäminen tankoon vei hieman aikaa.

Pyöräosuus oli yks rankimpia pyöräreittejä, mitä olen ajanut. Porvoon reitti on kyllä ehdottomasti rankin tähän saakka, mut ei tämäkään kauas jäänyt. Vaihtopaikalta oli ensin n.300m loivaa ylämäkeä ja sitten se jyrkkeni, jonka jälkeen mentiinkin kokoajan ylös tai alaspäin. 200-300m ennen kääntöpaikkaa oli kohtalaisen tasaista peltoa, jossa pääsi pyörittelemään "kakkoslihaksilla" eli käyttämään noita veto- ja nostopuolen lihaksia, joita on tullut tänä kesänä käytettyä vähemmän pyöräilessä.

Omien laskujen mukaan ohitin n 15 henkilöä pyöräosuudella, eikä kukaan omasta mielestä tullut ohitseni. Ensimmäinen kierros meni tutustumisajona, mutta toisella kierroksella uskalsi jo vetää mutkat kovaa. Pyöräosuuden loppupuolella oli yksi varsin iso mäki, jossa toisella kertaa tuntui hapot oikein kunnolla. Jaksoin sen vääntää ylös ja näin edessä kaksi kilpailijaa, jotka ajoin kiinni ja seuraavassa mäessä ohitin heidät. Toinen heistä oli naisten sarjan hopealla.

T2 sujui nopeasti: pyörä telineeseen, vaihda kengät, kypärä pois, kello mukaan ja liikkeelle. Ensimmäisen puoli kilometriä juoksin liian kovaa, jopa alla 4min/km vauhtia. En ollut yhtään tietonen juoksuosuuden maastosta, mutta veikkasin, että melko tasaista. Loiva mäkihän sieltä puolen kierroksen paikkeilta löytyikin. Vedin mäen melko kovaa ylös ja pitkällä askeleella alas. Onnistuin hiljalleen rauhoittamaan vauhtini 4:40min/km paikkeille.

Mutta sitten reilun kilometrin jälkeen alkoivat ongelmat, sillä selkä alkoi jumittaa. Väkeä lappoi ohi molemmin puolin. Voi että tuntui vaikealta. Ongelmat kuulemma näkyi myös ulospäin. Koitin väkisin pitää vauhtia, kyllä mä kestän kipua. Taisi matkaa olla taivallettu 3,5km, kun ongelmat alkoi hellittää. Viimeisen kierroksen sain juosta ilman kipuja. Viimeisen 200m yritin vähän kiriä ja vauhtia jopa kasvoi pikkusen. Sitten viimeinen haasta, eli 4m pitkät, jyrkät portaat maaliin. Niistäkin selvittiin harppomalla, onneksi tätä on junnuna treenattu kanarialla. Maalissa oli varsin hyvä oli, en nyt sanoisi että olisin ollut poikki tai kaikkeni antanut, mutta annoin sen, mitä sillä hetkellä oli annettavaa.

Kisan tunnelma oli mielestäni todella kotoisa ja lämmin. Tiivis toimintaympäristö, sopivasti väkeä ja "epävirallisuus" eli asiat ei ole niin justiinsa. Mutta järjestelyt oli tehty huolella. Ainoa moitteeni on juoksun kääntöpaikka, joka oli vähän epämääräisesti kerrottu: maahan piirretty kääntönuoli. Ei minkäänlaista tolppaa yms jota kiertää.

Juhannus meni lepäillen ja pyörähdettiin tuttujen mökillä Päijänteen rannalla lauantaina. Oli mukava syödä hyvin, saunoa ja käydä uimassa. Se olikin kesän ensimmäinen uintireissu ilman märkkäriä.

Maanantaina satoi ja kävin tekee tekniikkauintia hallissa. Tiistaina poljin töihin, vähän tukkoista. Keskiviikkona vauhtia piisasi matalaillakin sykkeillä. Torstai oli lepoa, tosin kävelyä tuli paljon töissä sekä illalla käytiin kävelee 20min. Perjantaina on ohjelmassa tri-pyöräilyä 45min ja juoksu 15min. Lauantaina 5km:n hidas juoksulenkki. Sunnuntaista tuleekin raportti myöhemmin, toivottavasti... se on sitten kesän päätavoite, eli Voimarinteen Puolimatka.